| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

MS Parma 10-milaan kuudella joukkueella (päivitetty)

Tämä porukka juhli nuorten viestin voittoa vuosi sitten.

 

 

10MILA-viesti juhli 70-vuotista taivaltaan Upplannissa Skeptunan moottoristadionilla, vain noin 15 kilometriä Arlandasta pohjoiseen. Tiomila otti alkuaskeleensa ns. kulkevana viestinä, jonka osuudet juostiin ketjuna eri maastossa vaihtopaikalta toiselle. Ensimmäisessä 10MILA:ssa Skeptuna jäi reittiympyrän keskelle. Nyt suunnistajat pääsevät neitseelliseen maastoon, aluetta kun ei ole kartoitettu aiemmin suunnistusta varten.

MS Parma lähettää viesteihin kaksi joukkuetta niin  miehiin, naisiin kuin  nuoriin. Vuosi sitten nuoret nappasivat komean voiton, mutta siitä on turha ottaa paineita, sillä joukkue on eri, vain Essi Rantanen on viimevuotisesta kokoonpanosta mukana.

Myös naiset olivat vuosi sitten palkintolavalla sijoituttuaan kymmenenneksi. Miehet hyvän alun jälkeen taipuivat kovilla loppuosuuksilla normitasolleen oltuaan 21:s.

– Miesten tilanne on kaukana siitä, miltä se vielä viime vuoden lopulla näytti. Olemme menettäneet Stepan Kodedan, Juha Peltola ei pääse matkaan ja itse olen sairastelujen vuoksi hyvin puolikuntoinen. Kaikesta huolimatta saamme kasaan varsin kohtuullisen ykkösjoukkueen, joka onnistuessaan voi sinnitellä lähellä kärkisijoja läpi yön,  manageri Samuli Salmenoja povaa.

Henrik Väisäsen liittyminen porukkaan, Sami Hämäläisen selvä tason nosto, Tommi Tölkön erinomainen  kevätvire sekä Antti Vainion "comeback" paikkaavat hyvin tilannetta ja antaa vaihtoehtoja kokoonpanolle.

– Kuudelle ensimmäiselle osuudelle löytyy juoksija, jonka normaalisuorituksen pitäisi riittää kärkisijoista taisteluun.  Neljällä viimeisellä osuudella joutunemme taipumaan, kuinka paljon, riippuu paljolti jokaisen päivän vireestä ja lähtöasetelmista, Salmenoja toteaa.

Kakkosessa kaikki vanhimmat junnut saavat paikkansa ja täydennyksenä on sitten kokeineinta kaartia. Ykkösen ensimmäinen varamies Aaro Julkunen saa aloittaa viestin näillä näkymin.

Sijoitustavoitetta ei Salmenoja halua nyt asettaa. –  Juoksemme Stepanin muistolle ja jokainen, joka onnistuu laittamaan peliin kaikkensa ja nauttimaan jokaisesta askeleestaan rakastamansa lajin parissa on päässyt tavoitteeseensa.

MS Parma 1:  Matti Koivisto, Peeter Pihl, Henrik Väisänen, Arto Talvinen , Tommi Tölkkö, Asgeir Mjösund, Antti Vainio, Yury Tambasau, Samuli Salmenoja ja Sami Hämäläinen.  Varalla Aaro Julkunen.

MS Parma 2: Aaro Julkunen, Akseli  Ruohola, Timo Ritasalo, Eero Heinonen, Pekka Lapila, Eero Jalli, Aaro Ruohola, Petri Paukkunen, Eero Lapila, Olli Suonpää.

NAISET HYVÄSSÄ KUNNOSSA

Ykkösjoukkueen kokoonpano ei yllätä. Tiia Miettisen selkeä tason nosto ja hyvään kuntoon päässyt Sanna Paukkunen helpottivat näytöillään valintaa ykköseen, ja he hoitavat kaksi ensimmäistä osuutta. Ykkös-joukkkueen viestin aloittaa Tiia, joka on ehdottomasti luottamuksen arvoinen aloitusosuudella. Aina taidokkaaksi tiedetty suunnistajan fysiikka on nyt tasolla, jolla voi odottaa hyvää menestystä henkilökohtaisissakin kisoissa.

Sanna on löytänyt huikean kevätvireen harjoitelulla, jonka perusteella suunnistuksen lajianalyysin voisi kirjoittaa uusiksi. Se mikä sopii Sannalle, sopii Sannalle ja valitsijalle, jolle tärkeää on se, että kello kilpailuissa tykkää.

Kesällä avioitunut ja äitiyslomalta rasteille palaava Anastasia Rudnaya(Tikhonova) on ykkösen kolmas suunnistaja. Hän on jo hyvässä kunnossa ja leireillyt maajoukkueensa mukana etelässä. Nastia pääsee erilaiselle osuudelle kuin aiemmin on MS Parmassa totuttu. Yleensä viestin aloittajana tai ankkurina nähty Nastia palaa tositoimiin mammalomalta ja tulee näyttämään, että vauhti on jo varsin hyvin kohdillaan kohti päätavoitetta Skotlannin MM-kisoja.

Maajoukkueessakin esiintyneet Maija Sianoja ja Tuuli Viberg hoitavat kaksi viimeistä osuutta. Nelosen pitkää 10,5 km:n latua lähtee polkemaan putkiosuuksista pitävä Tuulia, jonka päätä ei huimaa kovakaan vauhdinpito. Ruotsin leirin loppua sotkenut sairastelu on voitettu ja hyvässä iskussa lähdetään mittaamaan muiden huippujoukkueiden viestinviejien osaamista.

Ankkuriosuutta vie Maija, joka Jämsän Venloissa ja viime syksyn SM-viestissä osoitti, ettei osuutta säikähdä. Sprinttisatsauksesta huolimatta metsäsuunnistus on hallussa ja ankkuriosuuden haasteet tuttuja.

Kakkosjoukkuessa rutinoidut ja menestyneet Anni, Suski ja Outi hoitavat aloituksen, pitkän putken ja ankkuriosuuden. Kakkos- ja kolmosouudella naisten huippuvauhtiin totuttelevat nuoret Anni Valtonen  ja Emilia Rantanen. Viime vuotista sijoitusta 59. lähdetään parantamaan selkeästi.

– Jos on ollut viime vuonna viestin 10. niin vähempään ei voi nytkään tähdätä. Tavoitehan on lähteä räväkästi, lisätä etumatkaa muihin ja lopulta voittaa ylivoimaisesti, Veltti heittää tapansa mukaan pilke silmäkulmassa.

NUORILLA TASAISEN HYVÄT JOUKKUEET

– Lähdemme viestiin kahdella aika tasaisella joukkuella. Kaikki neljä poikaa ovat hyvinkin samalla tasolla keskenään. Kun kyseessä on HD16-sarja, niin iän puolesta tasoitusta annamme tyttöjen ns. putkiosuudella, mutta ei välttämättä kuitenkaan maastossa, 12-13 vuotiaat tytöt kyllä liikahtavat, Risto Ruohola nuorten vetäjistä toteaa.

Kevään kisoissa pojat ovat viihtyneet tulosluettelojen alkupäässä, joten ei olisi ihme jos avauksen jälkeen molemmat joukkueet olisivat TOP20-joukossa. Suunnistuspaikat ja joukkueet valittiin miettimällä viestin kulkua ja sen luonnetta. Rasmus Ekströmille kevään näytöt toivat ykkösen vaativan ankkuripaikan.

Essi Rantanen ikäluokansa huippuna on monessa maastossa ja tilanteessa jo koulittu. Hän suunnistaa tyttöjen hajontaosuuden. Sisua riittää varmasti auttaa joukkuettaan eteenpäin vaikeassakin paikassa.

– Mielenkiintoinen viesti tulossa. Uusiiko MS Parma voitonsa jää nähtäväksi, mutta hyvät joukkueet meillä ainakin on, Ruohola vakuuttaa.

MS Parma 1: Aleks Hiidenhovi, Essi Valtonen ja Ilona Ruohola, Essi Rantanen, Rasmus Ekström.

MS Parma 2: Konsta Piironen, Elsa Ankelo, Laura Laukkanen, Aleksi Hellman.

JAMON MUISTOJA VUODELTA 1963

Olen kokenut Tiomilassa tuon kulkevan viestin ihanuuden juoksijan kannalta 18-sarjalaisena juniorina  ja eihän ollut helppoa järjestäjilläkään, vaikka joukkueita oli vähän nykyiseen verrattuna. Kokoontumiskeskuksesta läksi linja-autokuljetus aina kunkin osuuden vaihtopaikalle n. pari tuntia ennen odotettua vaihtoa.

Oma osuuteni n 9km oli aamuyöstä. Vaihtopaikalle saavuttaessa oli vielä pilkkopimeä. Huoltoreppu oli mukana, joillakin suomalaisilla jopa makuupussi torkkuja varten. Oli todella kylmää, taisipa mittari käydä nollan alapuolella, ei ollut mitään sisätiloja. Joukkueita tuli vaihtoon tosi harvakseen ja kun oma joukkueeni MS-52 taisi olla jo pari tuntia kärkeä jäljessä, niin saihan sitä värjötellä.

Aamu ehti valjeta ja lamppu sai jäädä reppuun. Kartta oli mittakaavassa 1:50000 vihertävä pohjaväriltään, käyrät oli ruskeita. Jostain syystä sillä suunnistaminen osoittautui yllättävän helpoksi suomalaisten 1:30000 topograafien jälkeen, se mitä oli kartalla , oli varmasti myös maastossa. Kisasta jäi mukava maku, olin tyytyväinen suoritukseeni. Melkoista rohkeutta vaati yritykset peseytyä vuoripurosta pumpatulla jääkylmällä vedellä, ei ollut vaihtoehtoja, venlavaunua... grrrrrrr!

- Jamo -

Kisasivuille