| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Maijalle toinen sprinttivoitto Pekingissä

PWT 2:n kärkikolmikot

PWT-kiertue jatkui tänään kauniissa aurinkoisessa syksyn säässä, kun sprinttimatkat järjestettiin yhdessä Pekingin opiskelijoiden suunnistusmestaruuskisojen kanssa. Niinpä siellä oli yli tuhat innostunutta suunnistajaa etsiskelemässä rasteja. PWT-kilpailun voitot menivät Suomeen ja Belgiaan. Nopeimpia olivat Maija Sianoja ja Yannick Michiels.

Green Dragon Lake -puisto tarjosi olosuhteet nykypäivän sprinttikilpailuihin. Puiston, järvien ja erilaisten kasvillisuuksien luomassa maastossa olleet polut  antoivat  erilaisia haasteita suunnistajien ratkottavaksi.  Hyväkulkuisessa maastopohjassa oli hyvä juosta, mutta monilla alueilla oli paljon pieniä puita haitaten näkyvyyttä. 

"Kaiken kaikkiaan hyvä rata minulle.  Tuli tehtyä hieman ylimääräistä siksakkia, koska alhaalla olleet puiden oksat vaikeuttivat suoraa juoksemista. Käytän harvoin kompassia sprintissä, mutta tänään oli hyvä tarkistaa suuntaa ajoittain virheiden välttämiseksi ja aina rastilta lähtiessä.  Olen onnellinen toisesta voitosta", Sianoja sanoi kilpailun jälkeen.