| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Maija ja Tuulia SM-yön palkintopallilla

Maija Sianoja ja Tuulia Viberg nisukassit kädessään!

Maija Sianoja ja Tuulia Viberg nisukassit kädessään! Kuva: Risto

MS Parman Maija Sianoja saavutti hopeaa ja Tuulia Viberg pronssia yö-suunnistuksen SM-kisoissa Laihialla lauantaina. Ylivoimaisen mestaruuden yli viiden minuutin marginaalilla vei ensi metreistä saakka kisaa johtanut Tampereen Pyrinnön Lotta Karhola. Maailmancupin finaaliin Sveitsiin valitut maajoukkuesuunnistajat jättivät yökyöpelöinnin väliin.

Laihian maaston korkeuserot eivät olleet kovinkaan kummoisia, mutta pitkulaisen Rotevanvuoren pienipiirteiset rinteet rappujyrkänteineen tarjosivat kolmasosalle ratapituuksista todella tarkkaa suunnistusta. Suurin osa maastosta oli hyvin loivapiirteistä eri-ikäistä talousmetsää, jossa luoteis-kaakkoisuunnassa kulkeneeseen metsälinjaverkostoon rakentuivat eri ikäiset  taimikot, niitten harvennukset, aukot ja ojastot. Laakeilla alueilla riitti suopohjaista maastoa.

Sianoja ja Viberg etenivät maastossa melko samaa vauhtia. –  Varman päälle, varovaista menoa, paljon tuli pieniä 15-30 sekunnin virheitä ja kulmikkaita varmistuskaarroksia.  Vähän taisin antaa valotehossa tasoitusta. Lyhyillä rinneväleillä meni paikoin kävelyksi. Fyysisesti jäi varaa, mutta onneksi edes pidemmällä kakkosvälillä pääsi tietä polkemaan, hieno maasto, Sianoja kertoi
– Enemmän olis ollut otettavissa. Kaksi isompaa virhettä, yhteensä viisi minuuttia. Toisessa näin rastiympyrässä heijastimen, mutta se olikin tietty väärä rasti. Pitkällä tievälillä pystyin kellottamaan pohjat ja teknisesti haastavimmilla rinneväleillä kellotin viisi pohja-aikaa putkeen. Hyvä juoksuvire ja pääosin taidollisesti hyvää tekemistä, Viberg totesi.

Miehissä karsinnan voittanut MS Parman Arto Talvinen pysyi suunnitelmassaan aina rastille kuusitoista saakka oltuaan siinä kahdeksas. Sen jälkeen homma karkasi käsistä. Usealla rastilla tuli iso koukku ja loppusijoitus valui 24:nneksi. Kalevan Rastin Markus Räsäsen voitti Suomen mestaruuden.

– Kaksi isoa virhettä radan keskiosalla, kun tultiin eka kertaa rinteeseen pahoille avokalliopisteille. Ajattelin, että avokallio mäistä saa kyllä hyvin kiinni, enkä edes tajunnut, kuinka paljon suuntani oli heittänyt.  Muuten sujuvaa menoa. Osasyy virheisiin myös edellä lähteneet kilpailijat, joita en pystynyt sulkemaan pois mielestä, kun ajoin heidät kiinni. Juoksu kulki ihan mukavasti, tarinoi neljänneksi jäänyt Akseli Ruohola suorituksestaan.

SM-hopeaa suunnistivat Timo Peltola sekä Eija Koskivaara. SM-plaketin saivat MS Parman Akseli Ruohola, Aaro Julkunen, Aleksi Karttila, Pekka Lapila, Anni Valtonen ja Essi Valtonen.