| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Lepistö ja Sareila MS Parman hiihtomestarit 2019

Kärkiviisikko irti Jussi Ankelon johtaessa.

MS Parman hiihtomestaruuskisat palasivat kisakalenteriin noin kymmenen vuoden tauon jälkeen lauantaina 2.2., kun lumitilanne Liedossakin suosi enemmän liikkumista sukset jalassa kuin ilman. Keli kisa-aamuna oli Ilmaristen kuntoradalla mitä mainioin - yöllinen lumituisku oli laantunut ja pakkastakin oli vain pari astetta. Huippuolosuhteet kisaan olisivatkin olleet täydelliset jos latu-urakin olisi ehditty ajaa kelkalla auki ennen kisaa. Nyt ladulla ja sen vieressä oli paikoin pari senttiä uutta lunta, mutta koska kisa käytiin yhteislähtönä, toi uusi lumi vain lisää mahdollisuuksia taktikointiin peesauksen muodossa.

Muutaman ennakkosuosikin valitettavasta poisjäännistä huolimatta lähtöviivalle saatiin lopulta 13 miestä ja yksi huippukuntoinen nainen. Lähtökomennon kajahdettua kärkipaikalle ampaisi käytännössä takapihallaan kilpaillut Pekka Lapila. Lapila sai pitää kärkipaikkaansa vahvalla tasatyönnöllä aina ensimmäiseen nousuun asti, jonka alkaessa joutui sitten päästämään ohitseen lopulta selvästi karanneen kärkiviisikon. Seuraavan vetovuoron otti yksi kisan ennakkosuosikeista, Samuli Salmenoja, joka pyrki rauhallisella vedolla tarkkailemaan ja samalla rauhoittamaan innokkaimpia haastajiaan. Salmenoja joutui kuitenkin luopumaan piikkipaikastaan heti seuraavalla laskuosuudella ja toteamaan nuorempien haastajien olevan tänään liikkeellä huomattavasti liukkaammalla suksella. Kierroksen puolessa välissä sijaitsevaan "seinänousuun" kiskaisi kärjessä vasta 14 -vuotias Jussi Ankelo, joka kläbomaisesti juosten aiheutti samalla niin ihailua kuin ahdistustakin muissa kärkiryhmässä hiihtäneissä vastustajissaan. Nousun jatkuessa loivempana kärkipaikalle siirtyi kuitenkin Oskari Lepistö, jonka komennossa kärkiviisikko eteni sitten sopuisasti yhdessä koko ensimmäisen kierroksen loppuun.

Toisen kierroksen alkaessa Lepistö lisäsi hieman vauhtia ja saikin eroa Tuukka Mäkisen kanssa noin 10m yhdessä hiihtäneeseen kolmikkoon Ankelo, Salmenoja ja Eero Lapila, jonka erityisesti arveltiin vielä säästelevän paukkujaan lähemmäs maalia. Toisen kierroksen jyrkässä nousussa myös Mäkinen joutui taipumaan Lepistön kyydistä ja Ankelo onnistui kiskaisemaan pienen eron Lapilaan ja Salmenojaan. Viimeisen kierroksen alkaessa koko viisikko oli kuitenkin vielä ratkaisuetäisyydellä toisistaan, noin parinkymmenen sekunnin sisällä.

 

Kärkikolmikko: Mäkinen (2.), Lepistö (1.) & Ankelo (3.)

Ensimmäinen merkittävä ratkaisu nähtiin heti viimeisen kierroksen alussa, kun Lapila päätti luopua mestaruustaistosta ja kurvasi uuden kierroksen sijasta suoraan maaliin. Neljänneksi nousseen Salmenojan eväät olivat myös syöty eikä pelaaja-valmentajalta nähty enää etukäteen pelättyä vahvaa loppuvetoa. Lepistön vauhti kärjessä pysyi hyvänä ja etumatka kärjessä kasvoi metri metriltä Mäkiseen. Kolmantena hiihtänyt Ankelo oli kuitenkin onnistunut jakamaan voimansa oikein ja saavuttikin vajaa kilometri ennen maalia Mäkisen. Taktisesti, kiinniajetuksi  tultuaan, voimiaan säästellyt Mäkinen teki kuitenkin vielä yhden nykäyksen toiseksi viimeisessä loivassa nousussa noin 300m ennen maalia ja ratkaisi hopean itselleen ennen loppusuoraa. Lepistö sai ylittää maaliviivan rauhassa tuuletellen, vaikka myönsikin joutuneensa sen verran tiukoille, että tyhjenteli kisan jälkeen mattiheikkismäiseen tyyliin. "Alku mentiin rauhassa, kunnes nykäisin jyrkässä ylämäessä. Onneksi sain eron pidettyä, vaikka takaa-ajajilla olikin kova vääntö lopussa!" kommentoi onnellinen voittaja maalissa.

 

Naisten sarjan kilpailu taisi ratketa jo ennen starttia sosiaalisessa mediassa käytyyn psyykkaukseen. Lopulta ainoana lähtöviivalle asti selvinnyt Outi Sareila saikin lopulta hiihdellä mestaruuteen paineitta, vain itseään ja miehiä haastaen.

Muutamien ennakkosuosikkien poisjääntien, epäonnistuneiden suksi- ja voidevalintojen sekä pieleen menneiden kunnonajoitusten johdosta kilpailu tultanee järjestämään myös ensi vuonna! Jotta selityksille jäisi silloin edes hieman vähemmän sijaa, kannattaa harjoittelu aloittaa jo näillä lumilla!

Lisää Jyrki Ankelon ottamia kuvia täältä.

Tulokset 2019:

M 6,9km

1.Oskari L 23.39

2.Tuukka M 23.53

3.Jussi A 23.56

4.Samuli S 24.33

5. Pekka L 27.34

6.Veltti 28.19

7.Pauke 29.54

8.Lauri A 33.13

9.Kari V 35.38

10.Tuomas A 36.45

11.Sami A 36.50

Aapo J 23.11 (2 kierrosta)

Eero L kesk.

 

N 4,6km

1. Outi S 19.29