| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Kärkitiloja am-viesteistä

Antti Vainio kiskaisi vauhdikkaimmin liikkeelle startista.

MS Parma saavutti seitsemän kärkitilaa Varsinais-Suomen Suunnistuksen aluemestaruusviesteissä Laitilassa sunnuntaina. Osalla 45-vuotiaista ja sitä vanhemmista osanottajista oli varmasti nostagiaakin mielessä, sillä kisakeskus Laitilan Tulejärvellä oli samassa paikassa kuin Laitilan Jukola suunnistettiin rapiat päälle kolmekymmentä vuotta sitten. Silloin varsin avoimeksi hakatulla vaihto- ja leirintäalueella kasvoi nyt sankka metsä tai tiheä taimikko.

Osittain oli käytössä vanhaa jukolamaastoa, mutta enemmän juostiin kuitenkin ns. jukolan harjoitusmaastossa Krouvinummella. Hyvä kulkukelpoisuus ja pienipiirteinen maasto pistivät suunnistajien taidot koetukselle. Laserkäyrät ovat joillekin vielä outoja, kun ne tuovat aiempaa enemmän maaston pienmuotoja esiin. Varsinkin viimeisen rastin ympärillä ollut yleisö sai ihmetellä, miksei kokeneet suunnistajat tule suoraan rastille, vaan jäävät 15-20 metrin päähän ihmettelemään jtai pörräämään. Rasti oli matalan kumpareen länsiosassa.

Elsa Ankelo pohjusti D14-viestivoittoa

Miehissä MS Parman managerin Samuli Salmenojan tavoitteena oli neljäs perättäinen voitto, mutta se jäi kuitenkin toteutumatta, kun joukkueen oli tyydyttävä hopeaan Angelniemen voittaessa. Kaksi ensimmäistä osuutta MS Parman viestiä vieneet Antti Vainio ja Sami Hämäläinen sekä Angelniemen kaksi joukkuetta painelivat tasatahtia kovaa 5,5 minuutin kilometrivauhtia.

Ratkaisu jäi ankkurien varaan. Ankkurin Mikko Siren jatkoi hyviä suorituksiaan ja repi yli viiden minuutin eron MS Parmaan. Pientä virhettä tuli monessa rastiympyrässä alusta saakka. Kun en heti osunut lipulle oli vaikeuksia saada pienmuodoista kiinni ja vaikuttihan se lopussa jo juoksuunkin, Salmenoja kertoi löytäen suorituksestaan nelisen minuuttia virheitä.

Naisissa MS Parma otti mestaruuden joukkueella Sanna Salmenoja, Emilia Rantanen ja Eija Koskivaara varsin kevyesti. Tietä mitaleille tasoitti molemmissa pääsarjoissa Paimion Rastin puuttuminen lähtölistoilta, kun heidän edustusryhmänsä olivat samanaikaisesti SM-leirillä.

MS Parman kärkitilat tulivat lisäksi sarjoissa H45, H16, H10RR, D14 ja D12TR.

Ohessa myös tuloksia, kun niitten lukeminen kisasivuilta on tavanomaista työläämpää kahden alueen joukkueiden joukosta.

- Jamo -

Kisasivut

KUVIA

Varsinais-Suomen am-viesti:

H21 24,6 km: 1) Angelniemen Ankkuri 1 2.15.40 (Elo Markku 46.59/4, Mäkelä Tuomo 44.33/1, Sirén Mikko 44.08/1), 2) MS Parma 1 2.21.08 (Vainio Antti 46.54/2, Hämäläinen Sami 44.34/3, Salmenoja Samuli 49.40/3), 4) MS Parma 2 2.41.10 (Pihl Peeter 55.00/6, Ruohola Aaro 51.59/5, Heinonen Eero 54.11/6), 6) MS Parma 3 2.56.16 (Vainio Eero-Matti 55.40/7, Lapila Eero 59.39/8, Suuronen Marko 1.00.57/9),

H45 18,0 km: 1) MS Parma 1 2.46.34 (Keskitalo Markku 47.35/3, Helander Mika 55.17/3, Valtonen Kimmo 1.03.42/5),

H16 13,8 km: 1) MS Parma 1 1.39.24 (Hiidenhovi Aleks 31.25/1, Hellman Aleksi 33.15/1, Piironen Konsta 34.44/1),

H14 7,2 km: 1) Paimion Rasti 1 45.42, 4) MS Parma 1 1.06.30 (Rousku Samuli 17.25/3, Karttila Aleksi 21.39/3, Brysch Erik 27.26/6),

H10RR: 1) MS Parma 1 1.01.46 (Ankelo Jussi 13.33/1, Ankelo Tuomas 31.32/5, Aalto Lauri 16.41/1),

D21 18,0 km: 1) MS Parma 1 2.46.55 (Salmenoja Sanna 56.09/4, Rantanen Emilia 57.37/1, Koskivaara Eija 53.09/2),

D20 15,6 km: 1) Turun Suunnistajat 1 2.12.26, 3) MS Parma 1 2.54.02 (Valtonen Anni 42.17/2, Antikainen Inna 1.01.17/3, Laukkanen Laura 1.10.28/3)

D14 7,2 km : 1) MS Parma 1 1.05.15 (Ankelo Elsa 19.50/1, Valtonen Essi 22.18/2, Tuomisto Saara 23.07/2),

D12TR 5,1 km: 1) MS Parma 1 1.08.10 (Aalto Maija 26.02/2, Tuomisto Kerttu 19.56/2, Andersson Riku 22.12/2),

D10RR: 1) MS Parma 1 54.41 (Helander Johanna 16.18/1, Suuronen Aada 19.54/2, Karttila Inkeri 18.29/3),