| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Miehille pettymys Jämsä-Jukolassa, 57 sekuntia tavoitteesta.

Peeter Pihl on hoitanut osuutensa mainiosti ja lähettää Stepan Kodedan pitkälle yölle, josta Stepan tuli kolmantena vaihtoon.

Joensuulainen Kalevan Rasti  hallitsi varmuudellaanjopa odotetusti Jukolan viestiä alusta loppuun saakka ja  uusi viime vuotisen voittonsa poikkeuksellisen tasaisessa kilpailussa ennen norjalaisjoukkue OK Kristiansandia. MS Parman aivan loistava alku kuihtui lopulta lähinnä henkiseksi tappioksi, kun tavoite kymppikärkeen pääsystä jäi 57 sekunnin päähän ja sijoitukseen yhdeksäntoista.

− Kyllä sijoitus on minulle henkilökohtaisesti iso pettymys, kun tavoite oli erittäin realistinen. Hyvää oli aivan loistava alku ja se että isot virheet vältettiin. Tiesin joukkueen iskukyvyn, äijät teki hyvää duunia, se vaan ei ihan riittänyt. Nyt on akku sen verran tyhjä, että syvempään analyysiin pitää nukkua ensin pari yötä, manageri Petri Paukkunen totesi.

Matti Koiviston ilme oli keskittynyt alkuverryttelyssä.

Matti Koivisto avausosuudella poimi omat hajontansa rutiinilla ja liikaa höntyilemättä kiristi loppua kohti letkan kärkeä ja oli kahdestoista 25 sekuntia piikistä. Peeter Pihl hilautui nopeasti kärkikolmikkoon Kkalevan rastin ja Vaajakosken Terän kanssa. Kumma tuuri, kun  puolimatkan jälkeen  minulla oli kolmasti yksin eri hajonta kuin muilla mukana olleilla ja lopussa vielä pitempi, Pihl puuskutti vaihtaen sijalla yhdeksän.

Stepan Kodeda tunnetaan rohkeista omista ratkaisuistaan.  Minuutin virhe seiskalla ei miestä jarruttanut, vaan yksin läpivedetty pahin hajontasyherikkö, onnistunut pitempi välikierto ja lopun hieman lyhyempi hajonta antoivat mahdollisuuden kuitata ja mies sai tuuletella riemullisesti kolmantena vaihtoalueelle ilman rasituksen häivää.

Arto Talvinen pisti kaiken peliin loppuviitoituksella ja puomista pitää hakea tukea. Juha Peltola ampaisee ärhäkästi matkaan.

Arto Talvinen eteni pitkään Tiomilan tuomalla itseluottamuksella vauhdikkaasti jopa vetäen välillä omaa letkaansa. Harmittaa, kun lopun tasaisella kankaalla vedin hajonnan 100 metriä pitkäksi ja sieltä takaisin eri polkua, kuin mitä mitä luin. Ylimääräisen koukun jälkeen seuraavallekin ajauduin liika reitistä oikealle. Virheiden jälkeen tuntui, ettei juoksukaan enää kulkenut, yhdentenätoista vaihtanut Talvinen sanaili.

− Menee ne jätkät lujaa, ei nyt ihan putkeen mennyt. Pari minuuttia olisi ollut pois otettavissa. Haldinista sain seuraa kasilla, mutta vähitellen sain huomata, että mies on pitänyt huolta kunnostaan. Lopun tiheikkörastille vedin kompassilla ja totesin ettei vaan osunut, naureskeli Parma-ikoni Juha Peltola.

− En vaan uskaltanut riskeerata yksin juostessa ja se oli hitaampaa. Tyhjään väliin  sain juosta neloselle saakka yksin, sitten oli pari väliä kaverina Rykmentti ja eri hajonnan jälkeen 12.:lle  rastille saakka taas yksin  Siitä olisi ollut Peter Öbergin vauhtia tarjolla pidempäänkin, mutta ei ollut eväitä. 18-28  sai suunnistaa taas omaa vauhtia, kuudennen osuuden käytännössä virheettömästi juossut Lasse Suonpää analysoi jäätyään 6 minuuttia kärkimiehille.

Viimeistä viedään, kun Yury Tambasau lähtee ankkuriosuudelle, kun lasse suonpää toi viestin.

Kun ankkuri Yury Tambasau pääsi liikkeelle, oli Kalevan Rasti edennyt jo vajaat kolmetoista minuuttia. Takana oli heti kovia ankkureita kuitenkin tiivinä ryhmänä kymmenkunta. Yury teki vahvan juoksun kulkien ajoittain jopa vähän Thierry Georgioutakin nopeammin. Menoa ei hidastanut edes kainaloita myöten suomutaan uppoaminen. Ihan pieni koukku tasaisella olleella 17. pikkukumpareella antoi letkalle siimaa. Sen kiinnivetäminen osittain vielä onnistui, mutta lopun tiheällä kankaalla ei juoksu-uralla vaan ollut tilaa ohitella ja pitkässä kirissä muu letka oli vahvempi. Vajaassa minuutissa oli kymmenen joukkuetta ja kahdeskymmenes joukkue oli jo yli kuuden minuutin päässä.

MS Parman kaksi muuta joukkuetta oli 77. ja 199.  Kakkosen ykköstykki oli Samuli Salmenoja, joka jäi Pihlille vain reilun minuutin ja myös Timo Ritasalo juoksi hyvän kuudennen osuuden.

- JAMO -

KUVIA