| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

FIN5 käynnistyi Tampereen seudulla

Samanaikaisesti ja samoista kisakeskuksista nuorten MM-kisojen kanssa Tampereen KooVee pyörittää FIN5-suunnistusviikkoa, mikä alkoi keskimatkoilla. Naisten eliittisarjassa kovinta vauhtia vajaan viiden kilometrin radalla piti IFK Göteborgin Anna Närhi ennen MS Parman Anastasia Rudnayaa ja Tuulia Vibergiä.

Kisaa alusta saakka niukasti johtanut Rudnaya menetti rastilla 12 puolisentoista minuuttia, mutta ei johtoaan vielä. Parinkymmenen sekunnin virhe vielä toiseksi viimeisellä rastilla tipautti hänet Närhin taakse 15 sekunnilla.

Tuulia Viberg aloitti kankeammin. Jo kolmosella eroa Rudnayaan oli tullut kolme minuuttia. Nelosesta löytyi kuitenkin hyvä suunnistusrytmi ja kolmas sija irtosi 1.13 Närhen perään.

Tiia Miettinen sössi kisansa heti ykkösen megapummiin ja kun kakkosella tuli vielä minuutin kieppi, kärki oli karannut jo 6,5 minuutin päähän. Loppu oli sitten parempaa tekemistä, mikä riitti sijaan yksitoista kahdeksan minuuttia kärjestä.

H20 eliitissä Eero Lapila aloitti hyvin ja oli neljäs.Sarjavoiton otti Outi Sareila D40AL:ssä.

Kolmen sakkiin suunnistivat Aaro Ruohola, Olli Mattila, Jussi Ankelo ja Lotte-Line Ekström.

Yskähdellen alkaneet kisat jatkuvat tiistaina pitkillä matkoilla. FIN5-ruljanssi on sen verran iso, että kaikkeen eivät järjestäjätkään olleet onnistuneet varautumaan. No, pesupaikan toisen venlavaunun rikkoontumista oli vaikea ennustaa, mutta kilsan päästä löytyy sentään järvi uimarantoineen.  Puutteita oli viitoituksissa ja lähinnä avoimien sarjojen tulospalveluissa. Maali ruuhkautui sisään kirjaajien vähyyteen ja tuloksia piti odotella yli puolen yön.