| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

FIN 5 päätökseen Etelä-Pohjanmaalla

D9RR -sarjan kakkonen Ilona pääsi kisajärjestäjän haastatteluun

Kisajärjestäjän mukaan kyseessä olivat pikkaaseen paremmat kisat, eikä niissä mitään vikaa ollutkaan. Maastot olivat mahtavat ja itsensä Kurikanjätin Juha Miedon suojeluksessa olleet kisat sujuivat mainiosti. Kaksi ensimmäistä päivää suunnistettiin Pässilänvuorella vuoden 2001 Nikkari-Jukolan maastossa ja loput kolme osakilpailua Teuvan Parrassa, jossa vuonna 2010 olivat ryhmä kahden SM -keskimatkat.

Radat olivat suunniteltu haastaviksi ja hyvä suoritus edellytti hyvää rytmitystä. Usealla rastivälillä vauhti hipoi ratajuoksua, kunnes rastin lähestyessä suunnistaja joutui laittamaan vauhdin lähes nollaan. Virheiltä ei tainnut välttyä kukaan. Ratamestarin ohjetta: kävellen olisit jo perillä -kannatti noudattaa useassa kohtaa.

MS Parma oli edustettuna rastiviikolla pienellä, mutta taidokkaalla joukkueella. Osakilpailuvoittoihin ylsivät Essi Rantanen kolmesti, Ilona Ruohola kahdesti sekä Liisa Veijalainen, Tuomo Peltola, Aaro Ruohola ja Eero Lapila kukin yhden kerran.

Ainoana eliittisarjan osakilpailuvoittoon yltänyt Aaro Ruohola (H16E) vastasi ehkä MS Parman iloisimmasta suorituksesta. Heti rastiviikon ensimmäisessä kilpailussa tossu oli lyönnissä ja ennen kaikkea maltilla läpi menty rata tuotti arvoikkaita päänahkoja. Tuloslistoissa taakse jäi mm. tuore EM-mitalisti.

Muissa Eliittisarjoissa Tiia Miettinen (D21E) oli yhteistulosten sijalla 4 ja Emilia Rantanen sijalla 7 ja Ida Kujansuu sijalla 14, molemmat tytöt sarjassa D18E. Eero Heinoselta (H16E) jäi muutama kisa ilman lopputulosta.

Aaro Ruohola palkintojenjaossa

Essi Rantanen, Ilona Ruohola ja Eero Lapila taistelivat koko rastiviikon voitosta tiukasti loppuun asti ja vaikka kaikki onnistuivat hyvin vielä viimeisessäkin osakilpailussa, pääsi muutama kilpakumppani livahtamaan ohi.

Juha Mietoa yhteistulosten palkintojenjaossa pääsivät nuorista kättelemään Ilona Ruohola (2) ja Eero Lapila (2), Essi Rantanen (3), Konsta Piironen (4) ja Akseli Ruohola (4) sekä Aaro Ruohola (5).

Vuonna 2013 koko Suomen rastiväki kokoontuu Vuokattiin ja vuonna 2014 Kuusamon Rukalle. Molempina vuosina järjestetään vain yksi rastiviikko, joten suosio on molemmissa taattu.

Vuonna 2015 odottaakin sitten Liedon Parman suunnistusjaoston ja Mynämäen Suunnistajat-52:n (MS Parman) järjestämä FIN 5 -rastiviikko.

Kisasivut, joilla paljon tuloksia ja kuvia

MS Parmalaisten suoritukset koottuna yhteenvetoon