| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Koivistolle keskimatkan aluemestaruus

Matti Koivisto tulee vauhdikkaasti kohti viimeistä rastia ja seurassa on hetken myös Emma Katajamäki

Keskimatkan aluemestaruudet ratkottiin Erkki Luntamon 100-vuotisjuhlakilpailun yhteydessä Uudenkaupungin Kalannissa helteisen sään vallitessa.  Miesten pääsarjan kisa oli tiukka kolmen ensimmäisen mahtuessa 11 sekunnin sisään.

Mestaruuden vei MS Parman Matti Koivisto.  Itse asiassa käytin kokemustani hyödyksi pitkällä rastivälillä. Ajattelin jo tiekiertoa, mutta sitten huomasin suorassa linjassa ojan jatkeena polunpätkät. Luotin, että polku kuitenkin jonkinlaisena jatkuu ja näin olikin. Olin sillä välillä selvästi nopein ja se riitti, vaikka lopussa tein pari pientä virhettäkin, Koivisto totesi tyytyväisenä.

‒ Alussa tuli pieniä virheitä ja tiekierto pitkällä välillä oli suoraa valintaa hitaampi. Loppu meni kyllä putkeen, mutta 11 sekkaa jäi eroa mestaruuteen, pronssille jäänyt MS Parman Sami Hämäläinen kertoi. Hopealla oli Paimion Janne Nieminen.

Naisissa Paimion Inga Dambe oli ylivoimainen ja MS Parman Outi Sareila oli pronssilla.

100-vuotias Erkki Luntamo ja Timo Peltola kertasivat tässä hetken yhteisiä suunnistusmuistoja vuosien varrelta.

Mestareita olivat myös MS Parman Eero Heinonen, Essi Rantanen ja Eija Koskivaara.

Hopeaa ottivat Samuli Rousku, Niklas Ekström, Aleksi Hellman, Timo Peltola, Teuvo Hannukainen, Ilona Ruohola, Emilia Rantanen, Niina Viljanen, Reeta Kolkkala ja Liisa Peltola. Pronssille ehtivät Konsta Piironen, Sami Hämäläinen, Jussi Karttila, Outi Sareila ja Kati Peltola.

Kevään ensimmäinen hellepäivä tuli kuin tilauksesta juhlistamaan myös kaiken kokeneen veteraanin Erkki Luntamon kunnioitettavan sadan vuoden iän kunniaksi järjestettyä tapahtumaa. Kun kyseessä oli vain keskimatkat, ei helteestä ollut kuitenkaan haittaa kilpailijoille.

Kilpailussa hääri tavanomaista enemmän vanhimpien sarjojen osanottajia, jotka ovat vuosikymmeniä kulkeneet samoja reissuja Erkin kanssa mm. veteraanien MM-kisoissa. Luntamo saikin kukkuramitoin onnitteluja ja halauksia ollessaan tyylikkäänä vastaanottamassa kilpailijoita maalialueen takana.

- Jamo -

Kuvamaailmaa viimeiseltä rastilta ja vähän myös keskusalueelta_Jamo

Kisasivut