| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Sianoja näyttökisan kakkonen

Maija Sianoja keskittyi totaalisesti suunnistukseen näyttökisassa. Kuva Ilu.

Kahden vuoden takaista keskimatkan EM-pronssia puolustava ja jo EM-kisoihin valittu Pohjantähden Marika Teini esitti vahvaa kuntoa kotimaan katsastuksissa Salon Pöylässä sunnuntaina. Hän hallitsi kisaa alusta loppuun saakka. Toiseksi sijoittunut MS Parman Maija Sianoja jäi minuutin ja kaksitoista sekuntia. Kolmas oli seurakaveri Anastasia Rudnaya.

2009 PM-kisojen maasto on tunnetusti vaativa ja juurikaan kukaan näyttökisan suunnistajistakaan ei selvinnyt täysin virheittä. Ratojen alkupää oli teknisesti erittäin vaativaa ja moni menetti pelin jo kättelyssä. Toisaalta laakeampipiirteisellä loppuosalla luja vauhdinpito saattoi myös hyvinkin kostautua niin kuin muutamilla kävi. Toisaalta nykysuunnistuksen mukaisesti suora veto rastivälillä on nopein ja se näkyy reittihärvelistäkin. Reitinvalinnat olivat mikrotasolla

− Tänään tuli hyvä suoritus. Sain suunnistaa rauhassa, en nähnyt muita katsastussarjan suunnistajia. Teknisellä alkuosalla maltoin säädellä vauhtiani tilanteen mukaan ja en tehnyt virheitä. Lopun pidemmillä rastiväleillä ajauduin kyllä välillä reilustikin sivulle rastiväliviivasta, mutta lippuja en joutunut etsiskelemään, iloitsi Sianoja.

Viikon päästä on vielä pitkän matkan katsastus, jonka jälkeen joukkue EM-kisoihin nimetään. Viikonvaihteen sijat kaksi ja kolme ovat Sianojalta vahva näyttö joukkueeseen.

Anastasia Rudnaya juoksi seitsemällä rastivälillä pohjat, mutta ykkösen ja nelosen virheet tarkoittivat sitä, että kaksi minuuttia takaa lähtenyt Teini sai kiinni. Kun reitinvalintakaan ei juurikaan ollut tarjolla matkanteko maaliin saakka taittui yhdessä.

MS Parman Tuulia Viberg oli katsastuksen seitsemäs. Teknisillä rasteilla tuli muutama pieni ajanhukka ja lisäksi parilla rastilla yhteensä minuutin verran. Kotimaisista suunnistajista oli saumaa jopa kolmossijaan, mutta sitä en nyt ansainnut, vahvan loppuvedon tehnyt Viberg harmitteli.

Kakskymppinen Akseli Ruohola huomasi ilokseen vauhdin riittävän myös miesten pääsarjassa. Kuva Ilu

Miehissä vielä viimeistä vuottaan junioreissa suunnistava Akseli Ruohola osoitti vauhdin riittävän myös pääsarjassa. Hyvä suoritus. En ole montaa kertaa ollut suorituksen aikana yhtä keskittynyt kuin tänään olin. Suunnistus oli tosi hyvin hanskassa. Tietenkin jotain tyhmää piti tänäänkin tehdä. Lopetin juoksemisen viimeiselle rastille, kun en tajunnut, että maaliinkin pitää juosta. Menetin 40 sekuntia ja kolme sijaa, yhdenneksitoista sijoittunut Ruohola totesi.

Sami Hämäläinen oli syystäkin myrtynyt mies kisan jälkeen, kun panostus ei tulos eivät olleet balanssissa. – Parilla ekalla rastilla otin yhteensä yli kaksi  minuuttia takkiin ja kisa oli taputeltu.

Manageri Samuli Salmenoja painotti kisan viimeistä näyttöarvoa Tiomilaan edustuksen lauantai-illan pitsapalaverissa.

Toivottuja näyttöjä kisasta saatiin, mutta hieman mustia pilviäkin taivaalla häämöttää. Ruohola, Hämäläinen, EB:ssä juosseet Eero Heinonen ja Peeter Pihl ja Henri Kalvekin vakuuttivat. EA:ssa Artem Popov sössi kisansa yrittäessään ylivauhtia ensimmäisillä rasteilla. Kun neljällä ekalla tuli takkiin lähes kuusi minuuttia, niin lopun mies tuli lähes kärjen vauhtia.

Tuulia Vibergillä oli tiukka otatus päällä lopussa.

Sarjavoittoon ylsivät MS Parman Jussi Ankelo ja Petri Paukkunen.