| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

18-pojat Ungin kahdestoista

MS Parman nuorimmat valmiina omaan viestiinsä.

MS Parman nuorimmat valmiina omaan viestiinsä.

40 hengen joukko msparmalaisia matkasi perinteiseen nuorten Tiomilaan, mikä tänä vuonna järjestettiin Tranemon pikku kunnassa noin 100 kilometriä Göteborgista kaakkoon. Parhaiten menestyi poikien H/D18-joukkue, joka löytyy tuloslistalta sijalla 12.

Maastotyyppi ei ollut tutuinta avokallioihin tottuneille. Tarjolla oli kulttuurimetsää suppineen ja soineen. Maasto oli varsin helppokulkuista, eivätkä mäetkään olleet kovin suuria. Kompassia olisi tarvittu nyt vaan normaalia enemmän.

Kelikään ei suosinut parhaalla tavalla, sillä oli kosteaa ja aamun tunteina myös satoi.

H/D12 viesti perjantai-iltana saatiin juosta vielä hyvässä kelissä. Kun osuuksilla ei ollut mitään hajontaa ja viivalla oli 115 joukkuetta, niin kisa oli alkuvaiheessa melkoista kilpajuoksua. Tunnin kisa aikana fyysinen hajonta kuitenkin puri ja voittajan Hakarspojkarnan ero kakkoseen oli minuutti 10 sekuntia.

– Kyllähän me jäimme juoksuvauhdissa selvästi, vain Ankelon Jussi ankkurina pystyi vastaamaan kärjen menoon. Ja kyllä suunnistuksessakin jäi parantamisen varaa, joukkuetta luotsannut Riku Rousku kertoi. Ykkösjoukkue oli 40. ja kakkonen 108.

10-osuuksinen poikien viesti käynnistyi neljällä yöosuudella klo 3 aamuyöstä. Satsaus joukkueen 18-sarjalaisiin ei tuottanut toivottua hyvää alkua. Rasmus Ekström avaajana juoksi jossain vaiheessa liian pitkään väärän hajonnan mukana ja ero kärkeen venähti neljään minuuttiin sijalle 40.

Kun kovin kärki kulki jatkossa isossa letkassa, ei Aleks Hiidenhovin lähtöpaikka ollut kovin herkullinen, vaan oli pakko tehdä  omaa työtä. Kun sekään ei sujunut tällä kertaa, joukkue oli vaihdossa jo 17 minuuttia piikin perässä. Kuitenkin sijoitus nousi kolme pykälää.

Konsta Piironen, Oskari Lepistö ja Sami Karru hilasivat sijoituksia ylöspäin jo 25:nneksi. Siitä alkoi nuorten poikien hyvä veto. Jussi Ankelo, Aleksi Karttila, Samuli Rousku ja Wille Laitamäki juoksivat kaikki osuuksillaan kymppisakkiin Samulin oltua kolmas vain 20 sekuntia osuuden nopeimmasta. Samalla joukkue nousi jo 11:nneksi.

Aikaerot oli joukkueiden välillä kasvaneet jo melkoisiksi  varsin yksinäistä menoa oli tarjolla Aleks Helmannille ankkuriosuudella. KooVee ehti pari minuuttia ennen maaliin ja kymppisakkiin olisi tarvittu joukkueelta 6 minuuttia nopeampi suoritus. Voiton vei Tampereen Pyrintö ylivoimaisesti.

Aamun valjettua pääsivät 18-tytöt omaan 5-osuuksiseen viestiinsä. 71 joukkueen joukossa MS Parma oli 40. ja kakkosjoukkue jätti ankkuriosuuden juoksematta. Molemmat joukkueet olivat tosi nuoria kaikki olivat alle 15-vuotiaita ja joukossa oli 12-13-vuotiaita.

Luonnollisesti juoksuvauhti ei riittänyt ja toisaalta oikeastaan kukaan ei onnistunut suunnistuksessaan myös parhaalla tavalla. Virheitä tuli jokaiselle enemmän tai vähemmän.

– Kyllähän tämmöisellä kilpailumatkalla on yhteishenkeä kohottava vaikutus. Toistakymmentä huoltajaa vastasi kisan aikana porukan muonituksesta. Oma haasteensa on herätellä juoksijoita riittävän ajoissa omille osuuksilleen. Kokonaisuutena onhan reissu raskas, kun matkassa ollaan kolmen yön yli, mutta kyllä nuoret viihtyivät. Vähän mietityttää, olisko 15-18- vuotiaiden ollut järkevämpää olla Lahti-suunnistuksessa ja seuran jukolaleirillä harjoittelemassa vaikeaksi osoittautunutta suppasuunnistusta, mutta näin tällä kertaa, Rousku toteaa.